maanantai 27. syyskuuta 2010

Helenan kiarjallisuustehtävä

Metropolia
Helena Pärssinen, 0900754
Kulttuurityö liiketoimintasektorilla
Kirjallisuustehtävä
27.9.2010

Valitsin kirjan Vastuullinen liiketoiminta, koska aihe tuntui mielenkiintoiselta. Mielestäni kirjan rakenne oli epäselvä ja siinä kerrottiin samat asiat moneen kertaan. Olisin mieluummin lukenut käytännönläheisempää tekstiä. Kirjan tekstin olisi hyvin mielestäni voinut lyhentää puolella, jolloin siitä olisi tullut napakampi ja helpommin ymmärrettävä. Käytännön esimerkit olivat kriittisyydessään ihan mielenkiintoisia. Pidin erityisesti kirjan opetuksesta, jossa asiantuntijat ovat varoittaneet rajattoman kasvun näkemyksestä. Heidän mukaansa kestävään kehitykseen voidaan päästä vain ilman jatkuvaa talouskasvua.
Kirjan ydinajatuksena on, että yrityksen kaiken liiketoiminnan pitäisi olla vastuullista. Vastuullinen liiketoiminta käsitetään kirjassa kokonaisvaltaiseksi, jolloin se kattaa ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen vastuun ja on olennainen osa liiketoimintaa.  Vastuullinen liiketoiminta ei siis tarkoita erillään tehtäviä hyväntekeväisyyseleitä. Yrityksen kaikki arvot ja se mitä yrityksestä kerrotaan sekä sisälle että ulos ovat tällöin yhdenmukaisia. Myös kaikkien tekojen tulee pysyä samassa linjassa.
Vastuullinen liiketoiminta edellyttää kirjan mukaan uudenlaisia päämääriä, mutta ei välttämättä vaadi uusia keinoja näiden päämäärien saavuttamiseksi. Suunnittelu tapahtuu normaalien suunnittelumenettelytapojen avulla: ensin mietitään strategiat sitten päästään operatiiviselle tasolle ja lopuksi mitataan.
Kirjassa rakennetaan kolmesta osa-alueesta 1. ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen vastuu  2. arvot, sanat ja teot sekä 3. strategiat, operaatiot ja mittaus/palaute vastuullisen liiketoiminnan kokonaisvaltainen malli.
Vastuullinen liiketoiminta käsittää yhteiskuntavastuun, yrityskansalaisuuden, kestävän kehityksen, kestävän kasvun, kestävän liiketoiminnan, kestävän yrittäjyyden, kolminkertaisen tuloksen ja yritysetiikan.
Kirja kertoo lyhyesti yritysten vastuun kehityshistoriaa 1900-luvun alusta 2000-luvulle saakka. Kirjan mukaan vain harvat suomalaiset yritykset ovat huomannet vihreyden ja sosiaalisen vastuun olevan myyntivaltteja, sillä omistajien taloudellinen lisäarvo on suurimmillaan silloin, kun työvoima on ilmaista ja ympäristönsuojelukustannuksia ei ole.  

Luettu kirja: Vastuullinen liiketoiminta, Tarja Ketola, Edita Prima Oy, 2005

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti