lauantai 25. syyskuuta 2010

Kirjallisuustehtävä

Metropolia                                                                     
Kulttuurituotanto
Anu Kyröläinen

Kulttuurityö liiketoimintasektorilla
Tehtävä 3.  Kirjallisuustehtävä

Luettu teos :  Laatu taidemuseotoiminnassa , Seija Tuomaala, 1997  (Valtion Taidemuseo )

” Taidemuseo toimii yhteisön taidehistoriallisena muistina, yhteiskunnallisten muutosten kommentoijana ja eteenpäinviejänä, esittelee kuvataiteen historiaa ja nykyisyyttä ja edistää kuvataiteen ja koko visuaalisen ympäristön tuntemusta. Taidemuseo kommunikoi tässä ajassa ja on vuorovaikutteisessa suhteessa ympäristöönsä. ”
Esimerkkinä on Kuopion taidemuseon toiminta-ajatus. Toiminta-ajatuksen takana on laaduntae eli pyrkimys museotoiminnassa tasokkaaseen asiakaspalveluun ja siten toivottuun liiketoimintaan. Museon saamien rahallisten tukien ohella asiakkaista saadut tulot merkitsevät taloudellisesti myös hyvin paljon.
Kyseinen teos Laatu taidemuseotoiminnassa käsittelee museotoiminnan haasteita valtakunnallisesti. Teos on kattava kooste keinoista ja tavoitteista museoiden laatupolitiikan kehittämiseksi. Laatu on menestyksen mittari ja olemassaolon edellytys. Laatu takaa tietyn tason museon toiminnassa, ollen myös vastuu toimeksiantajille (veronmaksajat). Laatu on säilytettävä motivaation ylläpitämiseksi (henkilökunta) ja asiakkaiden säilyttämiseksi ja lisäämiseksi (tyytyväisyys). Laatu lisää arvostusta.
Tänä päivänä palvelujen käyttäjät asettavat museoille uusia vaatimuksia. Myös museoiden työyhteisöjä haastetaan uudentyyppisten ammatillisten taitojen ja valmiuksien hallintaan. Vapaa-ajan sektorilla on yhä useampia palvelujen tarjoajia ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Kilpailu asiakkaiden vapaa-ajan käytöstä kiristyy. Millä tavoin taidemuseot toimivat tässä kilpailussa? Mitkä ovat taidemuseoiden menestystekijät?. Miten hyvin esimerkiksi taidemuseon aukioloajat joustavat asiakkaiden toiveisiin nähden ?
Taidemuseossa käynti on asiakkaalle kokonaisvaltainen kokemus. Taidemuseon hyvää palvelua on se, mikä auttaa asiakasta ja tekee käynnistä parhaan mahdollisen tilanteen havaintojen tekemiseen, virkistymiseen, viihtymiseen, uusien asioiden oppimiseen tai tietojen saamiseen.
Teos oli kattava paketti huomioitavista  ja kehitettävistä asioista joiden parissa itse museossa työskentelevänä joudun kiinnittämään huomiota päivittäin niin pysyvän kokoelman, kuin vaihtuvien näyttelyiden tiimoilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti