torstai 23. syyskuuta 2010

Seijan Kulise 3. tehtävä

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU
Kulttuurituotannon koulutusohjelma
Kulttuurityö liiketoimintasektorilla, syksy 2010
Seija Pakarinen 0900747

Tehtävä 3.

Niko Ailamo: ”Indielevy - yhtiöiden muuttuva ansaintalogiikka”

Niko Ailamo on tarttunut todellista härkää sarvista ja selvittänyt millaisia uusia tulohaaroja suomalaiset indielevy -yhtiöt voivat liiketoimintaansa yhdistää ja millaista tulevaisuutta niille ennustetaan. Yksi opinnäytetyön päätavoitteista on rakentaa nykyaikainen suomalaisen indielevy-yhtiön tulonmuodostuskaavio. Ailamon opinnäytetyötä voisi käyttää jonkinasteisena toteutussuunnitelmana musiikkibisneksessä.

Ailamo on haastatellut alan ammattilaisia ja hän on kerännyt musiikkialan tulevaisuutta käsitteleviä artikkeleita. Lisäksi hän on kerännyt ammattilaisseminaareista aineistoja sekä alaa koskevia tilastoja. Hienoa on, että hän on päässyt haastattelemaan juuri niitä alan ammattilaisia, jotka todella painivat tilanteen kanssa ja hän on saanut heiltä ehdotuksia ja toivomuksia tilanteen paranemiseksi.

Digitalisoituminen on todella suuri uhka suomalaiselle äänitealalle. Nykyinen päätuote ei ole enää muovilevy vaan pikemmin musiikki itsessään ja erityisesti sen tekijä eli bändi tai artisti. Jos kuitenkin yrityksen nykyinen päätulovirta on tallennemyynti, on syytä siirtää voimavaroja muiden mahdollisuuksien tutkimiseen ja valmistautua tuleviin muutoksiin. Tähän tarvitaan myös meitä kulttuurituottajia: tekemään innovaatioita musiikkialalle. Niille on varmasti tilausta niin alan yrittäjien kuin myös kuluttajien tahoilta.

Äänitealan nykyinen karu tila on kerrottu heti alussa eikä lopussakaan liikoja luvata. Se hyöty itselleni oli taannoin Ailamon pitämästä Musiikkiviennin –kurssista, etten enää haaveile sille suunnalle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti