tiistai 12. lokakuuta 2010

N. Ailamo - Suomalaisen indielevy-yhtiön tulonmuodostus

Joonas Antikainen

Niko Ailamo on tehnyt perusteellista työtä tutkiessaan kotimaisten pienlevy-yhtiöiden tulonmuodostusta rankasti muuttuvassa musiikkibisneksessä. Musiikkialaa on koko 2000-luvun ajan kuohuttanut mm. formaattisota, digitalisoituminen, ilmainen nettilataaminen sekä nopeasti muuttunut ansaintalogiikka. Levymyynti putoaa rankasti, alan kokonaistulot romahtavat ja silti kakulle on entistä enemmän jakajia.
Ailamo ruotii musiikkibisneksen nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisia toimintamalleja erityisesti indielevy-yhtiöiden näkökulmasta. Pienlevy-yhtiöt ovat itsenäisen riippumattomia, joten suunnan- ja rakenteenmuutokset ovat mahdollisia lyhyelläkin reagointiajalla. Hän on käyttänyt materiaaleinaan haastatteluja, kirjallisuutta sekä laajaa omaa tietämystä. Niko on haastatellut suomalaisessa musiikkikentässä vakiintuneiden ja kokeneiden pienlevy-yhtiöiden “puuhamiehiä” ja peilannut tuloksia sekä kotimaisiin, että ulkomaisiin tutkimustuloksiin.
Ailamo ei sorru selonteossaan märehtimään alan muutosmyrskyjen haittavaikutuksia maailmanloppuna, vaan neutraalilla otteella tarkastelee ilmiöitä ja mahdollisuuksia monelta kantilta. Yleisasenne musiikkialan tulevaisuuteen on optimistinen, sillä vastoin monia muita liikealoja, musiikkibisnes pyörii ainakin osittain rakkaudesta musiikkiin. Raha on välttämätön elementti kuviossa, mutta kannattamattomia tuotteita ei lakkauteta yhtä herkästi kuten perinteisessä liiketalousajattelussa. Teos tarjoaa indielevy-yhtiöille vaihtoehtoisia tulevaisuudennäkymiä ja kehottaa ajattelemaan toimintaa muunakin kuin vain muovisten cd-levyjen tuottamisena. Kiinnostus musiikkiin, sen kuluttaminen ja esim. käyttö mainostajien linkkinä massoihin tulee säilymään aina ja tähän saumaan tulisi indieyhtiöiden havahtua panostamaan ajoissa.
Työssä näkyy kirjoittajan aito ja syvä kiinnostus musiikkialaan liiketoimintana, kuten myös pitkä kokemus ja asiantuntemus. Opinnäytetyötä suosittelisin luettavaksi jokaiselle kevyen musiikin parissa toimivalle tuottajalle, bändille, levy-yhtiölle, ym. Täysi femma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti