torstai 14. lokakuuta 2010

Niko Ailamo: "Suomalaisen indielevy-yhtiön tulonmuodostus"

Metropolia / Ilsa Hellman / 0701162
Kulttuurityö liiketoimintasektorilla / Kirjallisuustehtävä / 14.10.2010


Niko Ailamon opinnäytetyö "Suomalaisen indielevy-yhtiön tulonmuodostus" vuodelta 2008 pohtii itsenäisten levy-yhtiöiden tulonmuodostuksen haasteita ja mahdollisuuksia äänitemyynnin laskun ja pirstaloitumisen aikakaudella. Levy-yhtiöiden päätuote äänite on hiljalleen muuttamassa muotoaan. Ailamo haluaa kartoittaa työllään tämän musiikkialan kokeman suuren muutoksen syitä ja seurauksia. Lisäksi hän pohtii ja vertailee työssään äänitealan uusien tulonmuodostuskeinojen ajankohtaisuutta ja merkittävyyttä mm. ammattilaishaastattelujen pohjalta.

Ailamo toteaa työssään ihmisten kuuntelevan musiikkia enemmän kuin koskaan. Myös musiikkia soittavien laitteiden lukumäärä on lisääntynyt vuosi vuodelta. Perinteinen äänitelevymyynti on kuitenkin kääntynyt rajuun laskuun ja alan yritykset pohtivat kuumeisesti kuinka saavuttaa menetetyt miljoonat tulevaisuudessa. Yksi suurimmista kysymyksistä lienee jälleen kerran kuinka vastata uuden teknologian tuomiin haasteisiin. Musiikkifanit ovat siirtyneet internetiin helposti ilmaiseksi saatavilla olevan musiikin pariin. Toiseksi merkittäväksi äänitemyynnin laskuun vaikuttaneeksi tekijäksi Ailamo mainitsee musiikkialalle pyrkivien lisääntymisen eli kilpailun kovenemisen. Musiikin ja bändien "liikatarjonta" vaikeuttaa uusien bändien lanseeraamista ja vähentää tuotteen ainutlaatuisuutta ja arvoa kuluttajien silmissä.


Ailamo käy työssään keskustelua musiikkialan ammattilaisten kanssa siitä, olisiko viennistä, keikka-, oheistuote-, mainos-, yritys-, verkko- tai mobiillimyynnistä äänitemyynnin korvaavaksi tulonlähteeksi. Ammattilaset uskovat uusien tulonlähteiden kasvuun ja kehitykseen mutta äänitemyynnin kultakausien kaltaisia voittoja niiden ei odoteta musiikkialalle tuovan. Esille nousevat mm. teknologian kehitykseen ja taiteen tuotteistamiseen liittyvät kysymykset.


Ennusteiden mukaan koko musiikkibisneksen arvo tulee laskemaan maailmanlaajuisesti puoleen seuraavan 10 vuoden kuluessa. Näin dramaattisten muutosten alla luultavasti yhä useammat levy-yhtiöt tulevat kehittymään musiikkiyhtiöiksi, jotka pyrkivät tarjoamaan asiakkailleen perinteisen äänilevyn sijaan mitä monimuotoisimpia tuotteita ja palveluita. On on arvioitu, että tulevaisuudessa yli puolet musiikkialan tuotosta tulee muusta kuin perinteisestö musiikin myynnistä. Myös Ailamo pitää hyvin todennäköisenä esimerkiksi erilaisten yritysyhteistyölähtöisten tulonmuodostuskeinojen yleistymistä musiikkibisneksessä.


Ailamon opinnäytetyö on mielenkiintoista luettavaa musiikkialasta ja sen tulevaisuudesta kiinnostuneille. Ailamon ja haastateltujen esittämät näkemykset ja mielipiteet musiikki- ja äänitealan tulevaisuudesta kuvaavat varmasti hyvin alan ammattilaisten tuntemuksia vuonna 2008. Odotamme edelleen mielenkiinnolla mitkä musiikkialan epävarmojen vuosien tuottamista villeistä innovaatioista ja yhteistyömalleista lopulta vakiintuvat musiikkialan uudistaviksi tulonlähteiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti